Fiilis tappiin

/in /by

Tässä ihan itse keksitty slogan Lapin matkailuun ” Nosta fiilis tappiin-tule Lappiin”.

Minun ei ollut tarkoitus matkata tämän “talven” aikana pohjoiseen, mutta ilokseni voin todeta, että suunnitelmat muuttuivat.

Lähden maaliskuun puolella Luostolle, jossa vietän muutaman päivän aikaa 11 “well being-koulutettavan” kanssa.

Ja mikä mukavinta, tapaan siellä myös Pyhällä asuvan retkikuntakaverini Antin, joka osallistuu koulutuksen sisällön tuottamiseen. Antti Siltala oli viime keväänä Grönlannin retkikunnassa mukana.

Siinäpä tämän päivän anti. Nyt lähden lenkille. Pitänee laittaa pari kiveä taskuun, sillä tuuli yltyy….

Ystävänpäivä

/in /by

Vietin tasan kymmenen vuotta (14.2.2010) sitten hieman erilaista ystävänpäivää.

Tein tuolloin pää märkänä duunia Kalaharin autiomaan ylitystä varten, joka sitten toteutuikin elo-syyskuussa 2010.

No, vielä tuossa vaiheessa (helmikuu) minulla ei ollut edes tiimiä. Sellainen oli tarkoitus löytää Botswanasta, joten lähdin sinne.

Matkaa edeltävän päivän vietin katolla; lunta oli satanut niin maan pirusti, että sitä oli tiputettava katolta alas. Vuodet eivät ole veljeksiä.

Lensin ensiksi Johannesburgiin, jossa vietin pari päivää Gregin luona. Hän asui ja työskenteli tuolloin Etelä-Afrikassa.

Greg oli lähdössä matkaseuraksi ja autokuskiksi Botswanaan, joten sinne me auton nokan käänsimme. Reissun aikana tulikin ajeltua jokusen tuhat kilsaa pitkin eteläistä Afrikkaa.

Päädyimme lopulta Botswanan pohjoisosaan Maun-nimiseen kylään, jossa tapasimme Willem Barnardin.

Willem oli henkilö, jolta vuokrasimme niin ajoneuvokaluston kuin miehistön Kalaharin autiomaan ylitystä varten.

Paluureissulla Maunista Johannesburgiin, jouduimme yöpymään melko kälysessä yömajassa. Paikka oli botswanalaisten rekkamiesten suosiossa.

Kun menimme baariin syömään iltapalaa, niin Gregin ja mun pöytään oli heitelty ruusun terälehtiä ja maljakossakin oli pari ruusua ystävänpäivän kunniaksi.

Näky oli absurdi. Rekkamesta ja ruusut ei oikein natsannut yhteen. Mutta hauskaa meillä tietenkin oli. Olemme monasti muistelleet tuota romanttista ystävänpäiväiltaa.

Juoksin perjantaina todella hyvän lenkin niin metsässä kuin asvaltilla.

Ulkoilureitin hiekkapäällysteisillä osuuksilla on nyt kohtuu kuppaista juosta, sillä jalka lipsuu jäisellä pinnalla.

Kun lumi pöllyää

/in /by

Katselin YouTubesta päivä pari sitten videopätkiä Grönlannin jäätiköltä. Osa niistä oli kuvattu myrskyn eli piteraqin aikana.

Piteraq on grönlantilaisten alkuperäisasukkaiden keksimä nimi katabaattiselle tuulelle, jota esiintyy Grönlannin lisäksi etelämantereella.

Olen tiiviissä meiliyhteydessä seikkailukaveriini Greg Maudiin, jonka kanssa seikkailimme Kalaharin autiomaassa ja Grönlannin jäätiköllä (2013).

Kysyin häneltä, että kuinka monta päivää me olimme Piteraq-hirmumyrskyn kourissa vuonna 2013. vastaus oli, 5 päivää.

Se muistan, että olin ihan kusi sukassa ensimmäisenä Piteraq-yönä. Olin satavarma, että teltta lentää päältämme, mutta onneksi näin ei käynyt.

Ekan yön jälkeen totuin myräkkään ja loppuaika meni leppoisasti “korttia läiskien ja paskaa puhuen”. Ulos ei (tosin) ollut asiaa.

Vessakäynnin hoidin niin, että työnsi takapuolen teltasta ulos ja annoin palaa. “Tuote” lensi jonnekin, varmaan Afrikkaan. Kerran tavara löysi (tosin) tiensä inuiitti-kavereiden telttanaruihin.

Viime keväänä olimme jäätiköllä vain 1,5 päivää myrskyn kourissa, joten olimme siltä osin onnekkaita.https://www.youtube.com/watch?v=wBW4D9d8U7I

Greg on kovasti pumminut minua mukaan Siperian seikkailulle. Ainakaan vielä en ole vastannut kosintaan myöntävästi, mutta olen hieman jo “lämmennyt” ajatukselle kärvistellä kovissa pakkasissa.

Pitää varmaan käydä tutkituttamassa pääkoppa.