Maalissa
Minulla on iloisia uutisia..eilen, noin klo.17.50 juoksu Saharan halki sai päätöksensä. Päätin juosta puuttuvat 91 kilometriä yhteen putkeen enkä viitsinyt jakaa niitä kahdelle päivälle, kuten aiemmin suunnittelin.
Viimeisen päivän juoksu kulki ihmeen kepeästi. Siihen saattoi vaikuttaa ympäröivä maasto. Juoksin nimittäin Sahelin autiomaassa ja näkymät olivat viimeisen päälle hienot. Dyynien lisäksi maisemaa hallitsivat korkeat puut ja pensaat.
Olimme siirtyneet siis Saharasta aivan toisenlaiselle alueelle. Sain juoksun jälkeen tiedon, että juoksin myös Sahelin halki eli sain plakkariin “kaksi autiomaata yhden hinnalla”.
Saavuimme myöhemmin illalla Nouakchotiin (pääkaupunki) ja nopean peseytymisen jälkeen lähdimme vielä pizzalle. Söin suurimman pizzan mikä listalta löytyy. Sen jälkeen olikin jo aika painua pehkuihin…
Olen melko yllättynyt, etteivät jalat tunnu raskailta eilisen 91 kilsan vedon jälkeen.
Tämä päivä kuluu kaupunkiin tutustuessa ja käymme illalla hieman “viihteellä”.
Ylen Aamu-TV soittaa minulle tiistaina klo.8.00 jölkeen (Suomen aikaa). Olen tuolloin jo lentoasemalla ja odottelemassa lentoa Casablancaan.
Kiitos teille kaikille, jotka olette lähettäneet kannustusviestejä tälle sivulle.