Juha Hurme sen tietää…
Teatteriohjaaja ja kirjailija (+juoksija) Juha Hurme asui pari kuukautta Espoossa..ja yllättyi.
“Espoo voi olla metsistään aidosti ylpeä”.sanoo kirjailija HS Espoon haastattelussa.
Uusien asuinalueiden alta hän ei kaataisi metsää ja varsinkin pientaloalueet hän jättäisi kokonaan rakentamatta.
Hieno toive, mutta Espoossa toimitaan juuri päin vastoin.
Espoosta on tullut yks kaks yllättäen muuttotappiokaupunki kertoo viime viikonlopun Länsiväylä. Aiemmin hyvinkin vetovoimaisen kaupungin ovi käykin nyt toiseeen suuntaan. Kehyskuntiin.
Yksi syy siihen, että ihmiset muuttavat Espoosta pois on varmaan se, että aiemmin viihtyisiä pientaloalueita konsulttikielellä ilmaistuna “kehitetään” eli ne pilataan liian massiivisella lisärakentamisella.
No, ainakin Espoo on pitänyt hyvää huolta metsistään eli keskuspuistosta. Ja tällä tarkoitan sitä, ettei niihin metsiin ole juuri koskettu.
“Metsä tarjoaa mikrobit ja puolustuskyvyn ja hyvän olon, joita me todella kipeästi tarvitsemme” sanoo juoksija-kirjailija-ohjaaja Hurme.(HS Espoo).
Tänään metsälenkille.