Metsäkylpy
Sunnuntain Hesarissa oli hieno juttu japanilaisista metsistä. Siellä päin opastettuja metsämatkoja kutsutaan nimellä shinrin-yoku eli metsäkylpy.
Ei siis ihme, että Nuuksiossa ja etenkin Haukkalammella vierailee tosi paljon aasialaisia turisteja. He ovat saapuneet kylpylälomalle.
Metsässä verenpaine laskee ja stressi laskee, näin kertovat yliopistoissa tehdyt tutkimustulokset.
Juoksin sunnuntaina pari tuntia metsässä.
Meikäläisen verenpaine nousi siinä vaiheessa kun huomasin, että lenkkipoluilleni oli saapunut kutsumaton vieras. Metsäkone.
Espoon keskuspuiston läntisellä pläntillä on tehty hakkuita, jotka ovat (onneksi) melko maltillisesti tehtyjä eli kyse ei ole mistään aggressiivisesta avohakkuusta. Se vähän laski paineita.
Mutta sykkeet oli melko korkealla, sillä mutasilla poluilla eteneminen vaati lisäponnisteluja. Ja hiki valui, sillä lämpömittari näytti lähes kymmentä lämpöastetta.Ihan shortsikeli siis.