Sauvajuoksu
Kuten eilisessä blogissani kerroin, niin liitän sauvajuoksun harjoitusohjelmaani tästä viikosta alkaen.
Juoksin viime talven aikana satoja lenkkejä sauvojen kanssa. Siis marraskuun ja toukokuun välisenä aikana.
En olisi voinut mitenkään ylittää Grönlannin jäätikköä ilman sauvojen tuomaa apua. Tai sanotaan, että siitä olisi tullut ihan helvetillinen raastokeikka ilman niitä. Jo ajatuskin puistattaa…
Käytin jääätiköllä ja kotimaan harjoituksissa hyvin yksinkertaisia teleskooppisauvoja. Paras oli Black Diamondin hiilikuitua ja alumiinia sisältävä sauva. Saman valmistajan “z-mallinen” distance -sauva on ihan susipaska.BD ei ole sponsori.
Niin minulla kuin monella muullakin kyseinen sauva on mennyt päreiksi jo ihan muutaman käyttökerran jälkeen.
Käyn tänään tai huomenna ostamassa uudet BD:n hiilikuitu/alumiinisauvat, sillä jätin jäätiköllä mukana olleet sauvani inuiitti-Larsille.
Hän kysyi jäätikköreissun viimeisenä päivänä, että antaisinko “historialliset sauvani” hänelle. No, vaikea siitä oli kieltäytyä, kun noin kauniisti pyydetään:-)
Mikäli saan tänään maanantaina uudet sauvat, niin vetäisen kauden ensimmäisen sauvajuoksulenkin. Jos en, niin juostaan sit ilman.
PS. Kiitos taas siitä, että niin moni käy lukemassa blogiani.