Talviturkki heitetty
“Sanonta talviturkin heittämisestä levisi laajaan käyttöön vuonna 1920 julkaistusta, varsinkin partiolaisille suunnatusta Eemil Koskisen Uintioppaasta. Monet sanomalehdet siteerasivat ohjeita. Kajaanin uutiset -lehti lainasi ohjeita kesäkuussa 1921:
Heti kun kevätvedet alkavat olla tarpeeksi lämpimiä ja kevätauringon säteet herttaisen hiveleviä, silloin on heitettävä “talviturkit” yltä.
(Lähde: YLE).
Merkitsin aikakirjaan, että heitin talviturkin 13.5.2021.
Viime vuonna en käynyt simmaamassa kertaakaan, että sellaisesta vesipedosta on kyse.
Nyt tilanne on toinen, kun asumme Nuuksion Pitkäjärven kupeessa ja meillä on (muutaman naapuriperheen kanssa) oma rantapaikka,
Veden lämpötila oli muuten 12C.
Fiilis on tänään(-kin)rokotuksen jäljiltä sen verran reipas, joten aion heittää heti aamutuimaan lenkin Nuuksion Pirttimäkeen ja sieltä toista reittiä kotiin ja eikun uimaan. Tästähän voi tulla ihan tapa….