Metsäpäivä
Asvalttitie, hiekkatie, metsäpolku…jokaisella edellä mainitulla alustalla on on todella mukava juosta, mutta jos pitäisi valita näistä mieluisin, niin annan ääneni metsäpolulle vähän samaan tapaan kuin herra Thoreau.
Vuonna 1845 mies nimeltä Henry Thoreau ryhtyi kokeiluun: hän muutti Walden-järven rannalle keskelle metsää, omin käsin rakentamaansa vaatimattomaan mökkiin.
Hän halusi elää yksinkertaisimmin ja aidommin, liitossa luonnon kanssa. Näistä kokemuksista Thoreau synnytti klassikkoteoksen nimeltä “Walden”.
Thoreau kirjoittaa mm.vapaudesta, henkisyydestä, itsensä kehittämisestä, yhteiskunnasta, luonnosta, taloudesta ja yksinäisyydestä.
Yksi kirjan pääsanomista on se, että ihmisten pitäisi luopua turhasta ja elää yksinkertaisemmin.
Ja huom…tämä tapahtui siis jo vuonna 1845!!!
Kirjoitin yllä olevan tekstin tasan vuosi sitten eli 21.3.2020.
Ja sen perään lisäsin tekstiini tämän: “No, minä en ole muuttamassa metsään (ainakaan vielä), mutta siellä paljon jolkottelevana pääsen kiinni Thoreaun ajattelumaailmaan”.
Noin yhdeksän kuukautta myöhemmin muutin metsään eli tänne Nuuksioon….
Tänään vietetään kansainvälistä metsäpäivää. Mielestäni sitä kannattaisi viettää ihan joka päivä.