PSY
“Pidä suojaus ylhäällä/keep your guard up” on motto numero 1.
Tämä lause tuli (taas kerran) mieleen lukiessani erään puolalaisen vuorikiipeijän tarinaa talviselta K2 -vuorelta.
K2 -vuorta pidetään ehkäpä vaarallisimpana kasitonnisvuorena ja tänä vuonna moni yritti kiivetä sen huipulle ensi kertaa talvisaikana…muutama onnistui ja aika moni (5) jäi sille reissulle.
Oheisesta artikkelista käy selvästi ilmi, että joillekin huiputusyritykseen lähteneillä petti suojaus.
He lähtivät huiputusyritykseen liian myöhään, joka on aika useissa muussakin tapauksessa johtanut traagiseen lopputulokseen.
Kerron (toistamiseen) tarinan Arabian niemimaan hiekka-aavikolta. Siis siitä samasta mestasta, jossa minun on tarkoitus seuraavaksi juosta.
Tarinan kertojana on tukitiimiini kuuluva Eddie, joka toimii alueella pelastuspartion pomona. Myös hänen mottona on “pidä suojaus ylhäällä”.
“Saudeissa asuva mies osti uuden maastoauton. Hänen toiveena oli tehdä sen avulla lyhyehköjä aavikkoseikkailuja.
Mies valmistautui ensimmäiseen seikkailuunsa oppikirjamaisesti. Mukaan lähti varapolttoainetta, reilusti vettä ja ruokaa, tappiin ladattu matkapuhelin jne.
Hän myös kertoi läheisilleen, mihin on aikeissa matkata.
Reissu meni hyvin, samoin kolme seuraavaa. Sitten tuli viides reissu.
Koska ne edelliset matkat olivat menneet hienosti, niin tarinamme mies laski suojaustaan.
Mukaan ei lähtenyt varapolttoainetta, eikä hänellä tuntunut olla tarvetta ottaa mukaan liemmälti vettä ja ruokaa. Hän ei kertonut mihin on menossa jne.
Kaverini Eddie ja hänen tiiminsä löysivät miehen kuolleena aika läheltä uuden karheaa autoa.
Autoon oli tullut toimintahäiriö, hänen matkapuhelimensa ei toiminut, sillä akku oli tyhjentynyt. Vettä ei ollut..
Jos jotain nämä minun seikkailut ovat opettaneet, niin ainakin varautumaan.
Ohessa on ExWebin juttu alussa mainitusta puolalaisesta naiskiipeilijästä, jonka helmasyntinä oli K2:lle mennessä liiallinen itsevarmuus, mutta traagisen kokemuksen myötä, se on hieman karissut….https://explorersweb.com/2021/02/22/magdalena-gorzkowska-on-winter-k2/
No niin, tänään taas treenataan. Tuplasti.
Aamulla juoksua ja ip.lihaskuntoa.