Maitopurkkeja
Olen hengaillut enemmän ja välillä vähemmän näissä maisemissa aina 80-luvun alkupuolelta alkaen.
Ostimme tämän talon vanhemmiltani v.2011 ja muutamme täältä (siis) Nuuksioon kolmen viikon kuluttua.
On ollut mielenkiintoista seurata alueen kehitystä viimeisen 9 vuoden ajan.
Mukavasta ja maaseutumaisesta pikkukylästä on kasvanut maitopurkkitaajama.
Kaikki uudet talot näyttävät maitopurkeilta. Ja aivan kuten kaupan hyllyllä, niitä on vieri vieressä.
Purkkitalojen välillä ei ole juuri mitään eroja. Kaikki on viti-valkoista pihan autoja myöden.
Poikkeuksen tekevät trampoliinit, jotka ovat mustia samoin kuin pihojen kaasugrillit.
Juoksin sunnuntaina aika lähelle nykyisiä limiittejä. Pidin 2h15min kestäneen juoksutreenin aikana mahdollisimman kovaa vauhtia ja kotiin tullessa oli tarve nojailla hetken aikaa polviin.
Tein myöhemmin päivällä vielä kakkostreenin, joka piti sisällään venyttelyä ja soutua Concet 2:lla puolen tunnin ajan.