Neljäs kvartaali
Ensi viikolla, tarkemmin sanottuna torstaina, siirrymme lokakuun puolelle. Tuolloin alkaa vuoden viimeisin kvartaali.
Tämä kuluva, siis kolmas vuosineljännes,on ollut harjoittelun suhteen paras aikoihin.
Toteutin useita tehoviikkoja, joista mieleen jäi etenkin ne kaksi kahdeksan päivän treeniputkea, jolloin tein yhteensä 16 treeniä.
Tein myös useiden muiden kesäviikkojen aikana tuplatreenipäiviä. Aamulla juoksua ja iltapäivällä/illalla kuntopiiritreeniä. Tämä jälkimmäinen harjoitus oli yleensä aamutreeniä kuormittavampi.
Sellainen tuntuma jäi, että palauduin ko.treeneistä hyvin.
Mitään mittarituloksiahan minulla ei ole esittää tuntumani tueksi…ehkä sekin aika vielä koittaa.
Olen mietiskellyt tätä seuraavaa kvartaalia ja tullut siihen tulokseen, että otan ainakin loka-ja marraskuun hieman aiempaa iisimmin.
Pääsyy on se, että vikan kvartaalin aikana on muutto ja se vie paljon energiaa. Olemme nimittäin löytäneet uuden (wanhan) talon hienojen ulkoilumaastojen keskeltä.
Tavoitteena on juosta kuusi kertaa viikossa ja tehdä sen päälle muutamia lihaskuntotreenejä.
Tuplatreenipäivät ajoituvat varmaan viikonloppuihin ja saattaa niitä tulla 1-2 arkipäivillekin.
Tein lauantaina kaksi melko kevyttä treeniä; juoksin aamulla noin 1h30min ja tein myöhemmin päivällä leppoisan sisäsoututreenin.