Lokikirja
Pidin tarkkaa lokikirjaa Grönlannin 2013 -seikkailusta.
Lueskelin eilen näitä muistiinpanoja ja samalla mieleen palasi monia hienoja muistoja tuosta juoksuseikkailusta.
Minun oli tarkoitus kirjoittaa retkikunnan kokemuksista Retki-lehteen artikkeli, mutta se jäi syystä tai toisesta kirjoittamatta.
Jo vuonna 2013 mediassa puhuttiin Grönlannin muuttuvista sääolosuhteista ja ihan viime vuosinahan Grönlannista on tullut “ilmastonmuutoksen symboli”.
Minun oli tuolloin tarkoitus haastatella pikku kylien inuiitteja ja udella, onko ilmasto todella muuttunut ja jos on, niin miten se on vaikuttanut heidän elinolosuhteisiin?
Ja näin teinkin. Vuoden 2013 muistiinpanoista käy ilmi, että ainakin jäätikön itälaidan tuntumassa sijaitsevassa Isotoqin kylässä ilmasto oli muuttumaan päin.
Kevät tuli aikaisemmin, meren jää oli aiempaa heikompi, joka vaikutti metästykseen ja vetokoirien käyttämiseen kulkuvälineinä.
Kuusi vuotta myöhemmin tein paluun Isortoqiin. Kylä oli entisestään kuihtunut. Siellä täällä oli hylättyjä taloja.
Vielä aiempina vuosina kylä kuhisi elämää, mutta nyt siellä oli aistittavissa alkavia kuolon korahduksia.
Koulussa oli aiempaa vähemmän natiaisia. Heidän vanhempansa olivat muuttaneet viriilimpiin kyliin, joissa myös lasten koulutusmahdollisuudet ovat selvästi paremmat.
Muutamat jututtamani grönlantilaiset harkitsivat muuttoa pääkaupunki Nuukiin tai jopa Tanskaan.
Retkikuntaystäväni Lars teki näin; hän asui vielä vuonna 2013 Isortoqissa. Kun seuraavan kerran tapasimme, niin hän oli muuttanut jo Tasiilaq-nimiseen taajamaan.
Nyt hän asuu Nuukissa.
Grönlannista on muodostunut minulle vähän samanlainen paikka kuin Saharasta. Se ei lähde miehestä, eikä mies Grönlannista.
Yle julkaisi oheisen uutisen Grönlannista 21.8.
Sen mukaan jäätikön sulaminen jatkuu, vaikka ilmasto viilenisi.https://yle.fi/uutiset/3-11504568?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp
KP eli kuntopiiritreeni jatkui lauantaina. Pisitin hieman perjantaita paremmaksi eli soudin ja punnertelin yhteensä noin tunnin ajan.
Sunnuntaina jatkuu juoksuharjoittelu.