Kansallispuistossa
Juoksin sunnuntaina Kirsin kanssa kesän toisen Nuuksion Pitkäjärven ympärjuoksun.
Kyseistä reittiä on tullut menneinä vuosina hinkattua usein, joten sen pohjalta voi arvioida nykykuntoa.
No sen ainakin huomaa, että treenikuorma on ollut kohtuu suuri. Juoksu ei ole mitenkään herkkää, mutta ehkä sit syksymmällä.
Sää oli lenkin aikana aika lähelle täydellistä. Lämpöä, aurinkoa sekä sopivasti tuulta.
Join treenilenkin aikana ihan liian vähän; vain yhteensä 7 desiä eikä tuo energiatankkauskaan mennyt ohjekirjan mukaisesti. Söin puolikkaan Elovena-keksin…
Juomapullossa oli (tietenkin) vettä, johon olin sekoittanut (sponsorini) AntiCrampia. Siinä on magnesiumin lisäksi mm.natriumia ja B-vitamiineja.https://www.apteekkituotteet.fi/Apteekki-Anticramp-Force-poretabletit
Pidän sen mausta. AntiCrampia lähtee takuuvarmasti seuraavalle seikkailujuoksumatkalle.
Pidän tänään (maanantaina) lepopäivän. Sunnuntaina kun tuli iltasella huhkittua vielä myös lihaskuntotreeni, joka ei kuulunut alkuperäiseen viikkosuunnitelmaan…