Haastattelu
Eräs merkittävä tekniikan alan lehden toimittaja haastatteli minua pari päivää sitten.
Juttelimme reilun tunnin kaikista niistä vempamista, joista olen retkikunnillani käyttänyt. Lista on aika pitkä.
Yhteydenpitoa varten löytyy jos jonkinlaista kapulaa. Useinmiten matkassa on kulkenut Irididium satelliittipuhelimia, joskus myös Thuraya. Viimeksi Grönlannissa tutustuin Inreach-lähettimeen ja se on kyllä ihan vimpan päälle hyvä laite.
Samoin oli häkämittari, joka kyllä piti huolen melusta, jos ja kun teltan häkäpitoisuus ylitti normitason. Loppuvaiheessa matkaa häkävaroittimen ulinä alkoi kyrsimään sen verran, että se lensi kaaressa teltan toiseen päähän…ja jatkoi siellä helvetinmoista piipitystä.
Kun veimme sen inuiittien telttaan, niin siellä se vasta ääntä päästikin. Äijät eivät olleet moksiskaan.
Häkä on koitunut joidenkin retkikuntien kohtaloksi. Olen kuullut aika monesta läheltä piti-tilanteesta. Ja meillähän v.2013 yksi mies meinasi heittää lusikan nurkkaan häkämyrkytyksestä johtuen.