Kuluneen viikon juoksut ovat jääneet erittäin vähiin, vain yhteen lenkkiin. Nyt on tarkoitus ryhdistäytyä ja juosta useampi lenkki pitkän viikonlopun aikana.
Löysin netistä mielenkiintoisen artikkelin, joka käsittelee ” juoksijan päihtymistä”. Jutussa kerrotaan tutkimuksista, joiden mukaan aivoissa tapahtuu juoksun aikana kemiallisia muutoksia (lue:endorfiinihumala).
Liitän Tieteen Kuvalehden artikkelin luettavaksenne. Lähden tästä muutamalle lasilliselle!
Elimistöstä löytyi omaa morfiinia
Saksalaistutkijat ovat onnistuneet saamaan fysiologista näyttöä pitkäaikaisen liikuntasuorituksen tuottamasta huumasta, endorfiinihumalasta. Ilmiö on tunnettu 1970-luvulta lähtien, mutta tätä erityisesti kestävyyslajien harrastajien saavuttamaa hurmiotilaa ei ole aiemmin pystytty todentamaan.
Epätodellisen keveyden ja vaivattomuuden tunteen englanninkielinen nimitys runner’s high, juoksijan taivas, viittaa siihen, että sinänsä raskas, puuduttava ja ehkä jopa vastenmielinen juoksuharjoitus saa aikaan nautintoa.
Tutkimusten mukaan kilpaurheilijoiden ja kuntoilijoiden käsitykset siitä, millaisesta ja missä vaiheessa syntyvästä mielihyvästä endorfiinihumalassa on kysymys, vaihtelevat. Siksi koko ilmiön olemassaolo on kyseenalaistettu, vaikka ei olekaan ollut syytä epäillä, että elimistö ei reagoisi liikuntaan vapauttamalla verenkiertoon opioidien tavoin kipua lievittäviä ja ehkä myös huumaavia aineita. Endorfiini-nimityksellä viitataan juuri näihin morfiinia muistuttaviin kehon omiin hormoneihin ja viestiaineisiin.
Vaikka fyysisen ponnistelun on jo vuosikymmenten ajan tiedetty stimuloivan endorfiinien erittymistä verenkiertoon, tutkijat eivät ole olleet vakuuttuneita siitä, että ne muuttaisivat jollain tapaa tajuntaa liikuntasuorituksen aikana. Syynä kriittiseen asenteeseen ovat olleet endorfiinien ominaisuudet.
Morfiinin kaltaisten yhdisteiden molekyylit ovat niin isoja, että ne eivät pysty läpäisemään veri-aivoestettä. Siten endorfiinihumalan syntymiselle ei ole katsottu olevan käytännön edellytyksiä. Ilmiön olemassaolosta vakuuttuneet ovat sen sijaan vedonneet eläinkokeiden tuloksiin. Esimerkiksi rottien on todettu jaksavan kipittää juoksupyörässä hämmästyttävän pitkään – ikään kuin ne olisivat riippuvaisia liikunnan ilosta.
Huuhaajutusta tuli täyttä totta
Pitävien todisteiden puuttuminen sai maailman johtaviin aivotutkijoihin kuuluvan Michiganin yliopiston professorin Huda Akilin vuonna 2002 luonnehtimaan juoksijan taivasta mielikuvituksen tuotteeksi. Seuraavana vuonna kuitenkin neuropsykologi Arne Dietrichin johtama yhdysvaltalaisen Georgian teknisen korkeakoulun tutkijaryhmä ilmoitti mitanneensa koehenkilöiltään huomattavia anandamidipitoisuuksia ankaran fyysisen rasituksen jälkeen.
Anandamidi on keskushermostoon erittyvä kemiallinen yhdiste, joka muistuttaa kannabinoideja. Niihin taas perustuu marihuanan ja hasiksen huumaava vaikutus. Yhdysvaltalaislöydön jälkeen hölkkääjän huppeli alkoi uudestaan kiinnostaa muun muassa kivun tutkijoita.
Saksalainen radiologian professori Henning Boecker Bonnin yliopistosta on yhdessä Münchenin teknisen yliopiston tutkijoiden kanssa selvittänyt, mitä elimistössä tapahtuu, kun fyysinen kärsimys muuttuu psyykkiseksi nautinnoksi. Tutkimuksen mukaan liikunta vaikuttaa aivojen kemiaan huumausaineryöpyllä, ja mielihyvän tunne on sitä voimakkaampi, mitä enemmän aineita erittyy. Saksalaistutkijat selvittivät liikunnan vaikutusta aivotoimintaan positroniemissiotomografian eli PET-kuvannuksen avulla. Menetelmässä käytetään radioaktiivisia merkkiaineita. Tässä tapauksessa tarkoitukseen valittiin aine, jonka tiedetään sitoutuvan samoihin hermosolujen reseptoreihin kuin eri huumeiden ja siten myös endorfiinien.
Euforiaa ja endorfiineja
Tutkimukseen osallistui kymmenen müncheniläisessä urheiluseurassa juoksua harrastavaa miestä. Heidän aivonsa kuvattiin sekä juuri ennen harjoittelua että heti kahden tunnin lenkin jälkeen. Kuvaus paljasti, että aivoissa oli paljon endorfiinireseptoreihin sitoutuvia aineita etenkin niillä alueilla, jotka osallistuvat tunteiden käsittelyyn.
Myös koehenkilöiden psyykkinen tila testattiin. Tulosten mukaan sen ja aivojen endorfiinimäärän välillä oli yhteys. Liikunta kohotti selvästi mielialaa. Mitä paremmalla tuulella juoksija oli, sitä ”huumaantuneemmat” aivot olivat.
Boecker uskoo havaintojen avaavan uusia mahdollisuuksia erityisesti kroonisen kivun lievittämisessä. Ne tukevat myös vakiintunutta käsitystä, jonka mukaan säännöllinen liikunta ehkäisee masennusta. Nyt vain tiedetään, että vaikutuksen takana ovat endorfiinit.
Jo aiemmin on saatu viitteitä siitä, että elimistön omat piristeet voivat tehostaa uusien hermoyhteyksien muodostumista ja näin ehkäistä muistihäiriöitä ja huomiokyvyn heikkenemistä. Näyttää siis siltä, että liikunta hillitsee aivojen rappeutumissairauksien, kuten Alzheimerin taudin, kehittymistä.
Boeckerin mukaan tutkimusta pitää jatkaa, jotta saadaan selville esimerkiksi, mikä merkitys erilaisilla endorfiinireseptoreilla aivotoiminnalle ja psyykelle on. Hän pitää kuitenkin jo nyt todennäköisenä, että endorfiinihumalan syntymisessä tärkeä osuus on juuri anandamidilla.
Oma kipulääke helpotti elämää
Uudet havainnot auttavat ymmärtämään paremmin ihmisen luontaisen kipujärjestelmän toimintaa. Ilmeisesti sisäisestä kivunlievityksestä on ollut etua ihmiselle olemassaolon taistelussa. Syytä siihen, miksi ihmiselle on kehittynyt kovan fyysisen rasituksen palkitseva järjestelmä, voidaan vain arvailla, mutta se tuskin on kovin nuorta perua. Juoksu on ihmisen nopein muttei kuitenkaan vaivattomin tapa liikkua, vaikka juokseminen sopiikin ihmiselle hyvin.
Uusimman tiedon valossa näyttää siltä, että jo ihmissuvun varhaisilla jäsenillä oli hyvät edellytykset liikkua juoksemalla. Tietyt ihmisapinoista erottavat fyysiset ominaisuudet tekivät nykyihmisen edeltäjistä kestäviä juoksijoita.
Osa tutkijoista uskoo, että muutos liittyi ravinnonhankintaan. Jotkin alkuperäiskansat, kuten Kalaharin sanit ja Meksikon rarámurit, ovat hankkineet itselleen ravintoa väsyttämällä saaliseläimen juosten. On hyvinkin mahdollista, että ihmisen hermosto ja psyyke ovat mukautuneet tällaiseen fyysisesti äärimmäisen vaativaan elämäntapaan.
Keräilijä-metsästäjien pyyntimenetelmiin on kuulunut saaliseläimen väsyttäminen juoksemalla sen perässä. Afrikan eteläosassa elävät sanit metsästävät niin vieläkin.
Yhdysvaltalaisen Eckerd Collegen biologian apulaisprofessori Greg Gerdeman pitää mahdollisena, että varhaiset ihmiset nauttivat juoksemisesta ja että mielihyvän taustalla oleva palkitsemisjärjestelmä on säilynyt, koska se on ollut kilpailuvaltti luonnossa. Hän johtaa yhdessä Arizonan yliopiston antropologian apulaisprofessorin David Raichlenin kanssa hanketta, jonka tavoitteena on selvittää, millainen evoluutiotekijä endorfiinihumala on ollut.
Raichlenin mukaan on oletettavaa, että juoksijan taivas on alunperin ollut kannustin, joka on auttanut jaksamaan eteenpäin silloin, kun voimat ovat loppumassa ja lihaksia jo särkee. Ihmislajin ja oman yhteisön säilymisen kannalta on ollut tärkeää, että yksilöt ovat pystyneet ottamaan itsestään kaiken irti. Hikiliikunnan tuottamasta hyvästä olosta saadaan siis kiittää muinaisia metsästäjiä.
http://tieku.fi/ihminen/aivot/liikunta-paihdyttaa